Tilaa lehti

Mainokset

FAULHABER GROUP

SEW EURODRIVE

European Control Conference 2026

Järjestyksessään 24. European Control Conference järjestettiin 8.–10.7.2026 Reykjavikissa, Islannissa, minkä lisäksi 7.7. järjestettiin seminaareja. Konferenssi on Euroopan merkittävin, vuosittain järjestettävä automaattisen säädön konferenssi. Alkujaan vuosina 1991–2011 konferenssia järjestettiin kahden vuoden välein, ja vuodesta 2013 alkaen se on järjestetty vuosittain, paitsi vuonna 2017 konferenssia ei järjestetty.

Julkaistu:

Henkilökohtaisesti osallistuin konferenssiin nyt toista kertaa peräkkäin, minkä lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa (kaikki konferenssit mukaan lukien) konferenssia edeltävään seminaariin (joskin puhujana, joten en teknisesti lukeutunut osallistujiin).

Reykjavikiin on päivittäin useita suoria lentoja Helsinki-Vantaalta, joten siltä osin matkustaminen oli vaivatonta. Tai oikeammin kyseessä on Keflavikin kansainvälinen lentoasema, josta kulkee busseja jatkuvalla syötöllä Reykjavikiin, ja matka kestää noin kolme varttia. Konferenssi järjestettiin Islannin yliopistolla, joka sijaitsee Reykjavikin keskustan läheisyydessä. Hotellien korkeista hinnoista (alkaen 200e/yö) johtuen varasin huoneen Airbnb:n kautta, ja se sijaitsi parin kilometrin päässä yliopistosta ja keskustasta. Reykjavik on tosin yllättävän autokeskeinen kaupunki, joten käveleminen ei aina ollut miellyttävimmästä päästä, vaikka kevyen liikenteen väyliä oli sentään tarjolla. Bussejakin kaupungilla kulki, mutta en tullut perehtyneeksi niiden aikatauluihin tai hintoihin.

Nicolas Espitia avaamassa Recent Trends in Control and Estimation of Distributed Parameter Systems -seminaaria.

Konferenssin teknisessä ohjelmassa oli 13 rinnakkaissessiota, ja osallistujia oli 866, joten siltä osin konferenssi oli hieman viimevuotista laajempi (vrt. 11 ja 719). Mahdollisesti konferenssin sijainnin takia pohjoisamerikkalaisia osallistujia vaikutti olevan tavallista enemmän, mikä voisi osaltaan selittää viimevuotista suurempaa osallistujamäärää. Näiden lisäksi konferenssia edeltävissä seminaareissa oli 266 osallistujaa (+puhujat ja järjestäjät). Henkilökohtaisesti olin yksi yhdeksästä puhujasta seminaarissa Recent Trends in Control and Estimation of Distributed Parameter Systems, joka keräsi yksitoista osallistujaa. Kyseessä ei siis ollut varsinainen yleisömenestys, mutta sentään seminaari saatiin järjestettyä, minkä vaatimuksena oli vähintään kymmenen osallistujaa. Oman esitykseni aiheena oli digitaalinen malliprediktiivinen säätö jakautuneiden parametrien järjestelmille, joka perustuu aikadiskretointiin Tustinin menetelmällä. Aihe liittyi aiempaan yhteistyöhöni Stevan Dubljevicin (University of Alberta, Kanada) kanssa. Teknisessä ohjelmassa järjestettiin kaikkiaan viisi jakautuneiden parametrien järjestelmien säätöön liittyvää kutsusessiota, jotka liittyvät läheisesti omaan tutkimukseeni. Näistä kaksi ensimmäistä olivat otsikon Modeling and Control of Distributed Parameter Systems alla, ja väitöstyöohjaajani Lassi Paunonen (Tampereen Yliopisto) oli sessioiden järjestäjä. Kun hänen kanssajärjestäjänsä Yann Le Gorrec (FEMTO-ST, Ranska) ei päässyt saapumaan paikalle (kuulemma kalliiden kustannusten vuoksi), päädyin lyhyen vessakeskustelun jälkeen jälkimmäisen session co-chairiksi. Eipä siinä, olisin kuitenkin mennyt kuuntelemaan sessiota, joten nyt jouduin vain lisäksi esittelemään kolme puhujaa. Itse esitykset ja niitä seuraavat keskustelut sujuivat aikataulussa, joten sen enempää työtä co-chairina oleminen ei aiheuttanut.

Geoterminen ranta Reykjavikin keskustan läheisyydessä.

Loput kolme jakautuneiden parametrien järjestelmien säätöön liittyvää kutsusessiota olivat otsikon Estimation and Control of Distributed Parameter Systems alla, ja oma esitykseni oli näistä ensimmäisessä. Esitykseni liittyi osittaisdifferentiaaliyhtälöiden backstepping-säätöön ja erityisesti suurien osittaisdifferentiaaliyhtälöiden kontinuumiapproksimointiin. Valtaosa yleisöstä oli jo nähnyt minulta jonkin aihetta sivuavan esityksen, joten uutta keskustelua ei juuri herännyt. Omassa sessiossani oli kuitenkin kaksi mielenkiintoista esitystä. Näistä ensimmäisessä Luigi Romano (Linköping University, Ruotsi) puhui ajoneuvojen renkaiden tilaestimoinnista, missä renkaiden dynamiikkaa mallinnettiin hyperbolisella osittaisifferentiaaliyhtälöllä. Heidän suunnittelemansa tarkkailija pystyi estimoimaan renkaiden tilaa pelkästään ajoneuvon vaappumisnopeuden ja sivusuuntaisen kiihtyvyyden mittausten perusteella. Toisessa mielenkiintoisessa esityksessä Eric Rogers (University of Southampton, Englanti) puhui tuuliturbiinien aerodynaamisen kuorman säätelystä. Esitetyssä säätöratkaisussa sekä mitta- että toimilaitteet sijoitetaan turbiinin lapoihin, ja jättöreunan läppiä säätämällä voidaan vaikuttaa lavan aerodynamiikkaan. Ymmärtääkseni samantyyppinen säätömekanismi löytyy myös lentokoneen siivestä, joskin säädön tavoite on eri.

Mielenkiintoisin pääpuhuja oli Mustafa Khammash (ETH Zürich, Sveitsi) otsikolla Cybergenetics: Toward a Control Theory of Living Systems. Kybergenetiikka on puhujan itsensä keksimä yhdistelmä kybernetiikasta ja biogenetiikasta, jossa tarkastellaan eläviä organismeja automaattisen säädön kannalta. Puhuja kertoi muun muassa mielenkiintoisen esimerkin, jossa he havaitsivat kahden hormonin säätelevän kalsiumtasoja lehmien veressä PI-säätäjän tavoin. Tutkimuksen pidemmän tähtäimen tavoitteena on suunnitella geneettisiä säätäjiä, joilla voidaan esimerkiksi säädellä tulehdusarvoja kuumepotilailla tai insuliinin tuotantoa diabeetikoilla, joskin näiden päätyminen varsinaisiksi hoitomuodoiksi ottanee vielä aikansa, sillä tällä hetkellä käytännön toteutukset ovat keinotekoisten solujen tasolla.

Sinua voisi kiinnostaa myös