Ajankohtaista
Varaosavaraston optimoinnilla parempaa tuottavuutta
Haastavat taloudelliset olosuhteet ja kiristyvä globaali kilpailu edellyttävät jatkuvaa tuottavuuden kehittämistä. Yksi keskeinen ratkaisu on kehittyneiden teknologioiden hyödyntäminen tuotannon haasteiden voittamiseksi. On myös varmistettava, että teknologioiden käyttöönottoon liittyvät valmiudet ovat kunnossa, mikä vaatii huolellista pohjatyötä, käyttövarmuuden suunnittelua ja selkeää strategiaa.
Tekoälyn rooli ja käyttötapaukset prosessiteollisuudessa
Tekoälyn nopea ja voimallinen saapuminen datanhallinnan ja analytiikan alueelle ja teollisuuden uudeksi työkaluksi on aiheuttanut monenlaisia reaktioita ja ehkä jopa epäuskoa laajassa keskustelussa. Toisaalta tekoäly on kuuma aihe, mikä halutaan liittää kaikkiin yhteyksiin kiinnostuksen herättämiseksi. Kyseessä on kuitenkin todellisuudessa varsin herkullinen uusi mahdollisuus.
Paloturvallisuuden pioneerihanke Suomen Viljavan tehtaalla
Sähkökeskuksien suunnitteluun ja valmistamiseen erikoistunut Eisko oli mukana uudistamassa Suomen Viljavan tuotantolaitosta. Rauman varaston tiloihin rakennettiin Suomen suurin kauramylly, ja kauran kuorinnasta tulevaa kuorta ja pölyä varten rakennettiin oma pelletöintilaitos. Eisko Oy asensi tuotantolaitoksen sähkökeskuksiin Schneider Electricin HeatTag- ja Thermal Tag -sensoreita, joiden avulla keskuksien paloturvallisuutta saadaan valvottua automaattisesti kaikkina vuorokauden aikoina.
Tulevaisuuden automaatio
Maailma ympärillämme muuttuu – ja automaatio sen mukana. Automaation hajaantuminen kaikkeen toimintaan tulee jatkumaan. Jo tänäänkin automaatiota voidaan hyödyntää sähköisissä tapahtumien siirroissa, asutun ympäristön suunnittelussa, maahanmuuttajien kotouttamisessa tai autonomisessa liikenteessä, laivoissa, junissa tai lentokoneissa. Nämä kaikki sisältävät hajautettua älykkyyttä, suuria määriä dataa sekä digitaalisia palveluita kuten tietoturvaa.
Tekoälyn arvo syntyy rohkeudesta nähdä uudella tavalla
Suomi elää nyt tekoälyaallon ensimmäistä suurta murrosvaihetta. Keskustelu käy vilkkaana, ja ratkaisut kehittyvät hurjaa vauhtia. Suomessa olemme kuitenkin jumittuneet hyödyntämään tekoälyä liian kapeasti pääasiassa toiminnan tehostamiseen ja optimointiin.
OPC Day Finland 2024 20. OPC-teemapäivä juhlisti pitkää perinnettä
Vuosittainen Suomen Automaatioseuran OPC-teemapäivä, OPC Day Finland, järjestettiin jo 20. kerran. Pitkä perinne alkoi vuonna 2005 TKK:lla ja tällä kertaa olimme Microsoft Finlandin vieraina Espoon Keilaniemessä, 21. marraskuuta.
Automaatio ja langaton käyttöliittymä
Langattoman automaatiokäyttöliittymän historia alkaa 2000-luvun alkupuolelta WLAN verkkojen standardoinnin myötä. Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin WLAN on yhä tyypillisin tapa toteuttaa langattomuutta teollisuuteen. Luonnollinen tuki kannettaville tietokoneille ja tableteille, sekä globaalit lisenssivapaat taajuudet ovat olleet merkittävänä ajurina. WLAN on myös kehittynyt valtavasti kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta johtuen lähetystehorajoitteista WLAN:in merkittävin ongelma on riittävän kuuluvuusalueen kattaminen varsinkin ulkotiloissa.
Kyberturvallisuuden kustannukset teollisuusautomaatiossa
Teollisuuden digitalisaation edetessä eri teollisuusaloilla, operatiivisen teknologian (OT) järjestelmiltä vaaditaan entistä enemmän tiedonvaihtoa, etävalvontaa ja -ohjausta, sekä erilaisiin tuotannon tukijärjestelmiin integroitumista. Tämän vuoksi myös kyberturvallisuus on noussut kriittiseksi huolenaiheeksi teollisuuslaitosten automaatioympäristöissä, mikä puolestaan on johtanut kyberturvallisuuskustannusten merkittävään kasvuun, kun organisaatiot panostavat suojellakseen kriittisiä resurssejaan ja toimintojaan myös automaation puolella.
Kvanttitietokoneet ja turvallisuus
Kvanttitietokoneiden kehitys on viimevuosina mennyt eteenpäin ja yhä tehokkaampia kvanttikoneista on julkaistu eri tahojen puolesta. Pääosin kvanttitietokoneet ovat vielä nykyään satoja kiloja painavia järjestelmiä, mutta esimerkiksi Spinq julkaisi jo vuonna 2022 noin 14 kiloa painavan siirreltävän kvanttitietokoneen. Koneen teho on toki murto-osia täysikokoisista kvanttikoneista, jonka takia se soveltuu lähinnä kvanttitietokoneiden tekniikan ja toiminnan opetteluun. Vaikka tällä hetkellä kvanttitietokoneiden laskentateho on muutenkin vielä vaatimattomalla tasolla, muodostaa koneiden kehitys riskin nykyisin käytössä olevien kryptografistenmenetelmien turvallisuudelle.